sunnuntaina, syyskuuta 29

Ässät-Tappara 4-3 vl.

Tehokas Niklas Hagman

Viikon kaksi aiempaa kamppailua vieraissa eivät menneet kovinkaan hyvin Ässien hävitessä ensin Kalpalle tiistaina 4-0 ja sitten vielä Saipalle torstaina 3-2.
Edelliset kotipelit sen sijaan oli voitettu, joten odotukset tähän peliin olivat ihan hyvät. Latausta nosti vielä enemmän se, kun viime keväänä finaalit pelattiin juuri nimenomaan Tapparaa vastaan. Alussa katsomosta kuului jo Juha Metsolan suuntaan muutamia "seula"-huutoja niinkuin viime keväänä oli tapana huudella. Ensimmäisen maalin teki edellisissä otteluissa hieman pimennossa ollut Niklas Hagman, jonka maali olikin todella upea. Ensimmäisessä erässä maaleja tuli muutama lisääkin, kun Tappara tasoitti Jukka Peltolan  rangaistuslaukausmaalilla, mutta Niklas Hagman ja Sami Lähteenmäki tehtailivat vielä maalit mieheen, joten ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli Ässille 3-1.
 Toinen erä mentiin maaleitta. Maalipaikkoja tuli kyllä molemmille joukkueille, mutta kumpikaan ei saanut kiekkoa maalinperukoille.
Kolmannessa erässä Tappara pääsi kuin varkain tasoihin ex-ässä Kristian Kuuselan ja Teemu Aallon maaleilla. Maalit syntyivät vähän päälle 20 sekunnin sisällä, joku nukahdus siinä sattui Ässille, mutta tästä lähti armoton taistelu molempien joukkueiden välillä. Kumpikin yritti saada kiekon verkkoon, onnistumatta siinä. Esimerkiksi Ville Uusitalo laukoi komean vedon, mutta harmiksi se osui suoraan ylätolppaan.
Tästä mentiin jatkoajalle, muttei siinä viidessä minuutissakaan ratkaisua saatu aikaan. Peli venyi siis voittomaalilaukauskisaan, johon Ässien maalille luisteli Rasmus Rinne eikä koko peliä torjunut Juuso Riksman. Lopulta peli ratkesi Ässien voittoon, kun Rinne selvitti Tapparan yritykset ja Niklas Hagman sekä Eero Elo ohittivat Tappara-maalilla torjuneen Juha Metsolan. Näin ottelu päättyi lukemiin 4-3.
-Laura

Kuvat: Ainon mutsi & kuvatekstit: Aino
Mika Niemeltä jäi peli kesken, kun hän loukkaantui Ville Niemisen taklauksesta.
Kultakypärä Tuomas Pihlmanin kausi on alkanut hyvin.
Valtteri Parikka
Jukka Peltola
Avausmaali syntyi Hagmanin hienosta vedosta.
Pekka Jormakka
#11 Tuomas Huhtasen (keskellä) 300 liigapeli.
Chris Connolly
Henri Heino ja Philip McRae
Toisen maalin teki Hakki hienosti Juha Metsolaa harhauttaen.
Rasmus Rinne
Ville Nieminen
Alexander Ribbenstrand
Tuomas Huhtanen, Juho Lammikko ja Rasmus Rinne
Rasmus Rinne laitettiin maaliin voittomaalikilpailuun.
Ässät voittivat Niklas Hagmanin ja Eero Elon maaleilla.
Rinne onnistui eikä päästänyt yhtään kiekkoa taakseen.
Ässät kiittivät.
Isukit menivät moikkaamaan perheitään.

4 kommenttia:

  1. ah ihana toi Peltolan kuva <3 Mut hyvä ja kattava postaus tosta pelistä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah!:) Ja kiitos paljon meidän molempien puolesta!

      Poista
  2. Oi tosi kiva postaus!:) Selkee ja hyvä teksti ja samaa voi sanoo myös kuvistakin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon molempien puolesta!!:)

      Poista

Heitä ihmeessä kommenttia!

Alustavia kysymyksiä:
Jäikö jokin asia epäselväksi?
Oletko jossain asiassa eri-/samaamieltä?
Mitä mieltä olit postauksesta?
Olisitko lisännyt jotakin?

Kiitos, kun kommentoit PATASYDÄN SYKKII -blogia!!!